perjantai 20. huhtikuuta 2018

Lakeuksilla syntynyt

Muistot nuoruuden 
takaa vuosien 
mieleeni palaa 
takaisin kuljettaa 

Sinne jonnekin 
aikaan ajan tasoittamaan, 
seesteiseen eiliseen, 
menneeseen kaipaukseen 


On joku syntynyt kukkuloilla, 
toinen metsän katveessa 
Paikkansa jokaisella, 
mun mieli lepää lakeuksilla 

Ja vaikka olen tasamailta, 
on sydän silti levoton
S
e etsii tuulen lailla 


Siellä missä siemen itää, 
juuret kasvaa, elämä yhtyy, 
korsi nousee täyteen mittaan, 
viljavainiolla 

Tuuli piiskaa, sade ruoskii, 
pysyy pystyssä tähkäpää 
Suden hetkellä halla vaanii, 
luonto lujuutta koettelee 


Astelen siellä 
vanhalla peltotiellä, 
luokse saavun ikihongan, 
kyljessä kaiverrus vielä 

Paikkansa on 
meillä jokaisella 
jota joskus kaipaa, 
takaisin halajaa 


On joku syntynyt kukkuloilla, 
toinen metsän katveessa 
Paikkansa jokaisella, 
mun mieli lepää lakeuksilla 

Ja vaikka olen tasamailta, 
on sydän silti levoton
S
e etsii tuulen lailla 



Kaikilla on jossakin se henkinen koti joka määrittelee sen keitä me olemme, millä tavalla katsomme maailmaa, sekä miten ilmaisemme itseämme. Minulla se on pohjanmaan lakeuksilla, jotka nähdessäni jokin aina hypähtää sisällä lämpimän aallon vyörähtäessä yli. Palatessani tuttuihin maisemiin tunnen olevani taas kotona, vaikken edes tiennyt kaipaavani takaisin. Kytkös alueen omaleimaisin piirteisiin on kuitenkin niin vahva, että vain sana sielunmaisema voi oikeastaan kuvata sitä. Se on osa minua riippumatta siitä missä olen, palani palapelissä. Kaikki me olemme jostakin, osa jotakin. Sen voi joko yrittää kieltää tai antaa sen tulla osaksi itseämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti